Ode on erityinen runo

Mikä on ode? Sana oli alun perin sellainen merkitys: lyyrinen runo, kuoron esittämä ja musiikki. Muinaisessa Kreikassa olevia odeita ei erotettu mihinkään erityiseen runoilemalleen. Tämä sana on käännetty "jakeeksi". Vanhat tekijät jakavat ne kolmeen pääluokkaan: tanssi, valitettava ja kiitollinen. Ode on ajattelun ilmaisumuoto, jota usein pyysivät sellaiset loistavat antiikin arvot kuten Pindar ja Horace.

Ensimmäinen kirjoitti epikinii - laulaa lauluja painijoille,joka voitti areenan. Tällaisten lausuvien runojen päätehtävä oli kilpailevan moraalin ylläpitäminen. Niiden piirteet ovat korostuneita suuria lykkäyksiä, juhlallisia ja runsaasti sanallisia koristeita. Pindar's ode on usein runo, joka on monimutkainen käsitykselle, jota ei ole motivoituneita assosiatiivisia siirtymiä. Jonkin ajan kuluttua tällainen runo irtautui uudestaan ​​tästä erityisestä "kaunopuheisuudesta", ja sitä pidettiin arvokkaana lauluna. Horatian roomalainen kirjailija lopulta poistui kreikkalaisen Pindarin työn luonteesta "lyyrinen häiriö". Hän kirjoittaa ilman suurta lyöystä, tyylillä joka on ymmärrettävää kaikille, toisinaan ironista sekoittumista. Hänen runojaan kohdistetaan usein tiettyyn henkilöön. Vaikuttaa siltä, ​​että tämä on yritys vakuuttaa joku runollisessa muodossa.

Ode runon tyylilajina antiikin kaatumisen jälkeenkulttuuri, joka seurasi Rooman valtakunnan tuhoutumista pitkään unohdettuna. Palauta se jo herätyksen aikakauteen, joka johtui klassisuuden halusta. Mutta on eroa luova kirjoittajien XVII-XVIII vuosisatojen ja antiikin. Esimerkiksi Kreikan runoilija lauloi kirjoittajana, usein säestämänä ja koreografia. Ja XVII-XVIII vuosisadan runoilijat vain kirjoitti ja luki niitä. Koska antiikin kirjoittajat, he kääntyivät instrumenttia - lyyra, vaikka se ei pidä sitä käsissään, jumalat Apollo, Zeus, mutta tietenkään ei usko niiden olemassaoloa. Niinpä renessanssin runoilijat olivat monin tavoin jäljiteltyjä. Lisäksi odes Kreikan runoilijat on ollut paljon enemmän tunteita ja vaikutelmia. Ylistäen voittajia, he eivät unohda kehua maanmiehiään ja heidän esivanhempansa. Tämä ei riitä venäläisille ja eurooppalaisille kirjailijoille od.

Heidän innostuksensa olivat useimmitenkeinotekoinen. Siten voimme sanoa, että esim. Lomonosovin ode on vain klassikoiden jäljitelmä eikä sen heijastus. Tämä havaitsi runoilija Dmitriev, joka pilkasi samanlaisia ​​teoksia satiirastaan ​​"Strange Attitude".

Renessanssissa ode on useimmiten jake,kutsutaan ylistämään hallitsijoita tai komentajia. Venäjän lisäksi tämä genre on levinnyt monissa Euroopan maissa. Tällaiset runot olivat yleensä pitkiä, pompoja. Esimerkiksi tämä oli Lomonosovin kirjoittama "Elisabetonin valtaistuimen ylösnousu".

Ajan myötä nämä runot lopetti kirjoittamisenkäyttäen keinotekoisia rakennuselementtejä. Hävinnyt järjetöntä vetoomusta lyraan ja olympialaisten jumalille. Nykyään ode ei ole tekstiä, jota tyydyttää korkealla lentävillä ja mielikuvituksellisilla lauseilla, mutta luonnollinen ilmentyminen aidosta innostuksesta. Hyvin sanaa käytetään nyt harvoin. Odien sijaan runoilijat sanovat usein "duumaa", "laulua" tai "laulua".